Käänteinen siellä, käänteinen täällä

Yleisradion sivuilla ollut juttu käänteisestä oppimisesta [1] sai minut pohtimaan omaa puolivuosikymmenen mittaista suhdettani flippaukseen. Ylen jutussa Markku Saarelainen kertoo opetustapojensa muuttamisesta perinteisestä opettamisesta käänteiseen ja näin saavutetuista merkittävistä parannuksista oppimistuloksiin. Omalla kohdallani ei tuollaista muutosta oppimistuloksissa ole ollut (lähtötilannekkaan ei kyllä ole ollut ihan noin lohduton) mutta monia positiivisia asioita on flippaus opetukseen tuonut.

Joitakin vuosia sitten ryhdyin pohtimaan muutamaa jatkuvasti omilla oppitunneillani havaitsemaani ongelmaa:

  • Miksi opiskelijat ovat niin passiivisia?
  • Miksi opiskelijat eivät ole valmistautuneet tunneille ennakkoon?
  • Miten löytäisi aikaa ohjata opiskelijoita yksilöllisemmin keskustelemalla?
  • Mistä löytyisi aikaa ohjata opiskelijoita tehtävien tekemisessä ja ryhmätyöskentelyssä?

Nämä ”murheet” saivat minut tutustumaan flippaukseen.

Ensin käsitteet kuntoon. Flippauksessa puhutaan ylensä kahdesta mallista:

  • käänteinen luokkahuone (flipped classroom) ja
  • käänteinen oppiminen (flipped learning).

Toivola ja Silfverberg ovat esittäneet nämä selkeästi artikkelissaan FLIPPED LEARNING –APPROACH IN MATHEMATICS TEACHING – A THEORETICAL POINT OF VIEW [2]. Artikkelista löytyy havainnollistava kuva:

Kuva 1. Perinteinen opetus, käänteinen luokkahuone ja käänteinen oppiminen. (lähde [2])

Kuva 1. Perinteinen opetus, käänteinen luokkahuone ja käänteinen oppiminen.

Käänteisen oppimisen ääritapauksissa (kuvan oikea reuna) ovat opiskelijat itseohjautuvia ja kantavat vastuun oppimiseen liittyvistä asioista. Opiskelijat kooostavat materiaalit itse, luovat aikataulut ja määrittävät oppimistavoitteet. Kyseessä on siis äärimmäinen oppilaskeskeisyyteen perustuva malli, joka vaatii oppijalta oma-aloitteellisuutta, yhteisöllisyyttä ja erittäin korkeata motivaatiotasoa.

Aika harvoin flippaus taitaa olla tuossa laidassa. Itse olen muutamia kertoja kokeillut viedä opintojaksojen toteuttamista kohti kuvan oikeata laitaa mutta tulokset eivät ole olleet kovinkaan rohkaisevia.

Käänteinen luokkahuone taas kuvaa opettajan määrittelemää opintokokonaisuutta, jossa kiinnitetään huomiota siihen, mitä oppija tekee oppitunneilla ja mitä itsenäisellä ajalla. Perimmäisenä ideana on, että oppitunteja käytetään oppijan omaan aktiivisuuteen pohjautuvaan toimintaan, jota opettaja ohjaa. Itsenäiselle ajalle pyritään ajoittamaan toiminta, jossa oppija voi olla passiivisessakin roolissa. Tyypillisimmillään käänteinen luokkahuone on siis luentojen ja kotitehtävien ajankohdan vaihtamista. Käänteinen luokkahuone pohjautuu myös ”valmistautumiseen”. Ajatuksena on, että oppija ”ottaa ensi selvää ja kysyy vasta sitten opettajalta”. Näin oppimisessa päästään syvemmälle ja helpommin kiinni niihin oppijalle vaikeisiin asioihin perusasioiden toistamisen sijaan.

Edellisten lisäksi puhutaan usein myös käänteisestä opettamisesta. Itse olen tämän termin yhdistänyt aina käänteiseen luokkahuoneeseen.

Vastaavalla tavalla karrikoiden perinteinen opettaminen (kuvan vasen laita) on sitten malli, jossa opettaja antaa oppijalle tiedot (oppitunneilla), joita oppija pyrkii itsenäisestä soveltamaan (kotitehtävät).

Minun flippaukseni on pääosin siis käänteistä luokkahuonetta ja siinä olen suurimat onnistumiseni saavuttanut. Samalta vaikutti myös Ylen jutun Markku Saarelaisen toiminta vaikka siinä puhuttiinkin juurikin käänteisestä opetuksesta.

Yhtenä flippauksen ideana minulla oli löytää aikaa opiskelijan ohjaamiseen silloin, kun hän sitä tarvitsee. Minulla on yksi ohjenuora itselleni: kaikki sellainen toiminta, jossa opiskelija voi olla passiivinen, suoritetaan oppituntien ulkopuolella. Ja oppitunneilla lähdetään liikkeelle aina opiskelijan tarpeesta. Todellisuudessa tämä ei läheskään aina toteudu näin vaan opettajan usein huomaa ”ottaavansa ohjat”.

Onko flippaaminen jotain uutta ja mullistavaa?

Mielestäni ei ole. Varsin monet opettajat, jotka ovat aktiivisesti opetustaan kehittäneet, ovat kokeilleet ”käänteistä luokkahuonetta” jo ennen koko termin keksimistä. Lähinnä flippaamisen ”uutuus” tulee juuri tuosta känteisestä  oppimisesta sekä siitä, että flippausta pyritään toteuttamaan laajemmassa mittakaavassa kuin vain yksittäisinä kokeiluina. Erittäin hienoa, että sillä siis myös saavutetaan tuloksia!

Muutama vinkki flippaamista harkitsevalle:

  • Perehdy aiheeseen hyvin!
  • Panosta suunnitteluun, se vaatii paljon aikaa.
  • Kokeile ensin pienissä osissa ja erityisesti sopissa asioissa.
  • Älä pyri heti täydellisyyteen (esim. videot) vaan salli itsellesi ”karkea laatu”.
  • Kerro opiskelijoille menetelmästä ja tue (patistele) heitä toimimaan sen vaatimalla tavalla (älä oleta, että he itsenäisesti osaisivat niin tehdä). Ja kerro uudestaan. Ja uudestaan.

Niistä videoista vielä pari sanaa. Flippaamisen yhteydessä aina puhutaan videoista. Ei ne kuitenkaan ole mikään pakollinen asia! Ajatuksena on siirtää luentojen seuraminen (opiskelijan passiivinen toiminta) itsenäiselle ajalle. Ja tässä videot toimivat ihan yhtä hyvin kuin perinteinen luennointi: osa opiskelijoista katsoo, osa nukkuu. Harva meistä on valtaojia, jotka kykenee pitämään kuulijan otteessaan parikin tuntia ja harvan aiheetkaan ovat ”Kosmista rakkautta”. Videoluennon voi kuitenkin katsoa uudestaan tai pitää tauon, jos keskittyminen pakkaa herpaantumaan.

Nykyajan trendinä tuntuu olevan videoiden lyhentäminen luennoista n. 10 minuutin tietoiskuihin. Tämä tehdään joko pilkkomalla aihe pienempiin osiin tai lisäämällä videoihin aktivointielementtejä, jotka vaativat opiskelijan toimintaa. Olen havainnut nämä hyviksi keinoiksi. Opiskelijoille kannattaa myös etukäteen esittää selkeä ”merkitys” videon katsomiselle (esim. tehtävänä). Sellaisella on huomattavaa vaikutusta katseluaktiivisuuteen.

Videoilla ja varsinkin niiden ”palastelulla” on myös huonot puolensa. Opettajaa rasittaa se, että videoiden suunnitteluun ja tekemiseen kuluukin helposti moninkertainen aika verrattuna ”kalvosulkeiden” valmisteluun. Ylen artikkelissakin todetaan: ”[Käänteinen opettaminen] vaatii kuitenkin johtoportaan tuen ja opettajien työajan vapauttamista käänteisen opetuksen suunnitteluun.

Aikaa opettajalta kuluu suunnitteluun paljon myös siksi, että flippauksessa opettajan on oppitunteihin valmistautumisen ja niiden pitämisen lisäksi suunniteltava paljon tarkemmin opiskelijan itsenäiselle ajalle ajateltuja asioita … kuten niitä videoluentoja.

Lopuksi voisin todeta, että flippaus on tehnyt omasta opetuksestani mielekkäämpää. Erityisen hyvin
se toimii ns. blended-tyyppisellä opintojaksolla, jossa on kontaktiopetusta sekä verkko-opiskelua. Tällöin hyvä oppimisalusta (LMS) antaa helposti tukensa flippaukselle ja opettajan hyvistä digitaidoista on paljon apua.

Mitä perinteisiin luentoihin tulee, niin en ole itse niistä täysin luopunut. Flippauksen ja videoiden kautta on syntynyt tilanne, jossa opiskelijat arvostavat niitä harvemmiksi käyneitä luentokertoja enemmän kuin mitä ennen tekivät.

Jos flippaaminen edelleen kiinnostaa, niin liikkeelle kannattaa lähteä vaikka tutustumalla Marika Toivolan kokoamaan sivustoon Flipped Learning in Finland [3]. Suosittelen.

Teksti: eVill – käänteinen digimentori

[1] http://yle.fi/uutiset/3-9529446
[2] https://drive.google.com/file/d/0B2X8HRkN7igORVFXTzVRc1lPRFU/view
[3] http://www.flippedlearning.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *